sunnuntai 2. joulukuuta 2012

toinen luukku

Heii! Apua mitä tapahtuu, mä haen vaihtoon Iso-Britanniaan ens vuodeks O: Tajusin kans, että marraskuu oli täällä blogissa tosi hiljaiseloa, yksi postaus kuussa! Hyi minua laiskiaista, mutta korvaukseksi tässä postauksessa on paljon kuvia. Oon tässä myös todennu, että oon tottunut lukiolaisuuteen ja koeviikko systeemi on oikeestaan jees. En enää vedä siitä kauheeta stressiä!

Perjantaina satoi hirmuna lunta, niin kuin jokainen lahtelainen varmasti huomasi. Onneksi oli sen verran onnea, että sain lehdet jaettua juuri parahiksi ennen lumisadetta! Oli niin voittajafiilis :) Eilen vietin töiden jälkeen armottoman kauan aikaa koneella, mutta päivitystä en silloin saanut aikaiseksi. Neljän paikkeilla suunnistin tieni Moonalle viettämään pienenpieniä pikkujouluja, tehtiin piparkakkuja ja kuorrutettiin niitä hartaudella vaikka kuinka kauan. Iltapalaksi laitettiin ruotsinkirjan ohjeen mukaan hampurilaisia, tosin vaihdettiin vehnäleivät ruisversioihin. Siemailtiin glögiä kera rusinoiden ja mä ihailin myös ufohtavaa (mikä sana!) laavalamppua. Ulkoilutettiin koiraa vähän pidempi lenkki ihanassa talvisäässä ja mulla oli oikein toppahousut jalassa, eikä muuten palellut! Illalla katottiin Toy Story 1, alunperin piti katsoa kaikki, mutta eihän me sitten oikein ehittykkää.

Aamulla totesin, että mun niskat on armottoman jumissa ja ne on vieläkin. En sitten tiiä miten oon nukkunu, mutta näin jumissa ne ei oo ollu viime Lapin reissun jälkeen! Heräiltiin muuten sen verran aikaisin, että ehdittiin messuun. Päivällä askertelin Tiian kanssa joulukortteja ja täytin netissä mun vaihtarihakemuksen loppuun, en kylläkään saanut sitä lähetettyä, koska se on jotenkin häiriintynyt (tai sitten minä olen). Kuuden aikaan lähdettiin Tuomasmessuun ja sen jälkeen töllötin Tanssii Tähtien kanssa finaalin ja Krissehän sen voiton vei, rakastuin niiden freestyle esitykseen. Onneks kaikki kattoo Tanssii Tähtien kanssa-ohjelmaa, niin varmasti tietää mistä mä puhun ;--D

Nyt joulukuussa uskoisin, että olen aktiivisempi, sillä kiirettä kyllä taas riittää, mutta ehkä vähän "mieluisempaa" kiirettä ja luultavasti kuviakin tulee napsittua!

2 kommenttia:

  1. HEIIIII mitä sulki blogi en tienny!! :) ÄÄÄ mäki haluun vaihtoo:( mutku en uskalla hakee ku sit jos en haluukkaa lähtee enää sillon ja plääh mut ois ihan sika kivaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo onhan tää ollu koht vuoden! mutku en oo oikee osannu mainostaa tätä o: mä totesin ite sen vaihtoon lähön suhteen, että siin on niin paljon hyvii puolii suhtees negatiivisiin, että se kannattaa ja ihminen on kuitenkin tosi sopeutuvainen otus ni kyl sen vuoden aikana sinne sulautuu ja siit tulee muutenki varmaa tosi hienoa!

      Poista

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.