maanantai 22. lokakuuta 2012

Hampurissa

Tässä vähän ensimmäisen päivän reissukuvia. Ajattelin laittaa näitä reissupostauksia useamman, koska kuvia ja juttua riittää. Mulla olisi nyt kaikenlaista muutakin päivitysmateriaalia, mutta en ehdi tekemään postauksia sitä tahtia kun olisi informaatioasiaa.

Mua jännitti yllättävän paljon se reissu. Johtuen siitä, että sinne ei lähtenyt ketään kenet olisin tuntenu, tai edes tiennyt. Onneksi kuitenkin tutustuin jo menomatkan aikana muihin suomalaisiin, vaikkakin lentokoneessa istuin jonkun randomin mummon vieressä. Koneemme laskeutui Hampuriin ja siitä jatkoimme junalla keskustaan, jossa meillä oli vapaata aikaa noin viisi tuntia. Meitä oli neljä opiskelijaa ja kaksi opettajaa, ja päätimme, että liikumme pareittain. Kauppoja oli runsaasti joka kulmassa ja nälän alkaessa kurnia päätimme suunnata tuttuun ja turvalliseen Mäkkäriin. Siellä oli kuitenkin eksoottisia vaihtoehtoja, päätin kokeilla Big South Africaa. Hampparirasia oli hurjan iso, mutta onneksi hampurilainen sen sisällä oli inhimillisempi ja maistui hyvältä. Jälkkäriksi otettiin jostain kulmasta jätskit, niitä sai erikoisissa mauissa myös ja otin itse kookoksen ja appelsiinin makuisen. Nams! Pelkästään Newyorkerissa meillä vierähti reipas tunti ja olisin voinut olla siellä vielä vähän pidempäänkin. C&A:ssa vain käväisimme, mutta sieltäkin tarttui neulepaita mukaan. Ostoksista on luvassa luultavasti postaus erikseen :)

Hampurissa kiertelyn jälkeen oli jo ihan mukavaa istahtaa junaan, joka vei Bremeniin. Matka vei noin 1.5 h, jonka jälkeen juoksimme Bremenin rautatieasemalla seuraavaan junaan, joka vei Delmenhorstiin. Vaihtoaikaahan meillä oli huikeat kolme minuuttia! Ehdimme kuitenkin ja perille päästyämme meitä vastassa oli host-perheet. Oma perheeni asui kolmisen kilometrin päässä keskustasta. Heillä oli tyylikäs, mutta kodikas talo. Perheeseen kuului host-siskoni lisäksi äiti, toinen sisko ja kissa. Toinen sisko tosin oli Ecuadorissa tällöin, joten en nähnyt häntä. Nukuin hänen huoneessaan ja minulla oli ihana untuvatyyny, tahdon sellaisen tänne Suomeenkin! Haluaisin myös uuden reissun Saksaan ja kahvikoneen, joka jauhaa kahvipavut! Sain joka aamu siellä sellaista taivaallista kahvia :)

Tekstiä irtosi ihan kiitettävästi jo ensimmäisestä päivästä, ehkä joku jaksoi lukea? Olisi kiva saada myös lisää lukijoita, mutta taidan olla vähän huono mainostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.