maanantai 26. elokuuta 2013

läksiäiset

Heippa! Eilen vietettiin mun läksiäisiä kaveriporukalla ja mulla oli ainakin ihan mahtava ilta! Kuvia otin harmillisen vähän, mutta toisaalta ehkä parempi, että elin hetkessä enkä kameran linssin läpi. Tarjolla oli mustikka-sitruunajuustokakkua, tuulenmaantorttua, marjapiirakkaa, broileri-pastasalaattia sekä lohi/porotäytteisiä ruissipsejä. Kaupasta hankittiin vahvistukseksi daim-moussekakku, karkkeja, keksejä ja limsaa. Salaatin onnistuminen vähän huolestutti, sillä improvisoin ohjeen omasta päästäni, enkä ole aiemmin tehnyt ruokaisia salaatteja suuremmalle porukalle. Se kuitenkin onnistui hyvin ja sai kehujakin :) Yhteensä meitä oli paikalla 16. Juhlien alussa koin stressinhetkiä, kun kahvinkeitin ei suostunut yhteistyöhön ja kahvia ja poroja tulvi ympäriinsä. Siitä kuitenkin selvittiin siivoamisella. Illan ohjelmassa oli sigstaria, mölkkyä, kreisi aliasta ja syömistä, sekä yleistä hengailua ja rupattelua. Myöhemmin illalla Rosa jäi vielä meille ja katsottiin leffa nimeltä Elämäni seinäruusuna - oli muuten ihan törkeen hyvä! Ja enää kaksi yötä lähtöön, HUI!

ps. whoopieita ei ollut läksiäisissäni tarjolla, vaan lasten synttäreillä, ahkeroin niiden parissa perjantai-iltana ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.