maanantai 15. heinäkuuta 2013

Thassoksella seikkailemassa

Heippa! Kotiuduttiin eilen iltapäivällä Kreikan reissulta. Siellä oli mukavaa, mutta oli myös kivaa tulla jo kotiin. Reissu sisälsi runsaasti auringonottamista, oikeastaan vain keskiviikkona, kun meillä oli ekaa päivää auto, kiersimme saarta emmekä lojuneet rannalla. Thassoksen eteläosassa olevaan Alykin kylään ajettiin hotelliltamme kahtena päivänä n. tunnin matka, sillä sieltä löytyi rauhallinen pikkukiviranta ja siellä oli ihana uida! Ranta syveni nopeasti ja vesi oli viileää sekä kirkasta. Parina päivänä kävelimme rantaa pitkin suunnilleen neljän kilometrin matkan toiseen kylään. Iltaisin yleensä söimme rantataverna Lykosissa. Se oli oikein viihtyisä paikka, ja tykästyin varsinkin kalaruokiin ja kreikkalaiseen salaattiin.Vaaleasta ranskanleipä-tyyppisestä leivästä sain sen sijaan viikon aikana tarpeekseni. Sitä oli aina pöydässä, riippumatta siitä oliko kyseessä aamupala vai illallinen. Vaatteita en ostanut lainkaan, muutaman korun ja huivin. Äiti osti meille yhteiseksi CK:n Summer tuoksun, se on ihana!

Eilen illalla päädyin vielä uimaan vesisateessa ja pyöräilemään pitkin poikin. Sen jälkeen oli ihanaa päästä saunaan ja omaan sänkyyn nukkumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.