torstai 11. huhtikuuta 2013

army

Hei taas! Pääsin tänään kotiutumaan mummolasta, kun porukat tuli Kanarian saarilta tänne hyiseen Suomeen. Hirveen ruskettuneita, vaikka kuulema siellä oli ainakin kolmena päivänä kylmä ja huono sää. Vaan +17 astetta, kuinka kurjaa! Tuliaisiksi sain aimo kasan herkkuja, korun ja vähän vaatteita. Esittelen niitä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

Olin eilen Ritan kanssa Karismassa, mutten löytänyt kuin H&M alesta ohuen pinkin neuleen. Pari päivää sitten leivottiin mummon kanssa Hanna-tädin kakkuja Talkkuna pussin reseptin mukaan, tosin puolitettiin määrät. Niistä tuli tosi hyviä! Ton armeijakuosisen takin löysin meiltä kotoa, se on äidin vanha! Hieman isohko, mutta ei se menoa haittaa :) Lisäksi mummo heittäytyi hurjaksi ja käski mut Sportiaan ostamaan uusia lenkkareita viime viikonloppuna, nyt mulla on pinkit Adidaksen maraton lenkkarit. En kyllä ajatellut maratonia juosta (vaikkakin mummosta mun jokainen lenkki on maratoni), mutta ne tuntuu tosi paljon paremmilta jaloissa kuin mun kaksi vuotta vanhat Niket. Ne aiheuttaa vieläkin rakkulan vasemman jalan päkijään. Otan uudet lenkkarit kuitenkin käyttöön vasta pahempien kurakelien ohimentyä, ettei ne mene heti samannäköisiksi kuin noi vanhat. Ehkä otan niistäkin esittelykuvan seuraavaan postaukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.