keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

happy - yellow!

Hui! Nyt on valintoja tehty, onpas ollut stressiä kerrakseen. Maanantaina päädyin siihen, että haen kuukaudeksi kaupungilta kesätöitä ja uskoisin pääseväni suhteille ;) Kuukausi on kuitenkin puolet kesälomasta, mutta toisaalta palkkakin sen mukainen; 800 e! Sillä voisi ostaa vaikka ja mitä :F Eilen tuskailin minne lukioon haen syksyksi... päädyin Lyseon matemaattis-luonnontieteellisen linjaan. Lisäksi olen pohtinut voisinko lähteä kahdeksi viikoksi Thaimaaseen, olen kyllä (mielestäni) päätynyt siihen etten voi, koska on tulossa valtakunnallisia kokeita ja huhtikuu on muutenkin aika lailla kokeita täynnä :S Tietty olisi ihanaa päästä lämpimään ja ottaa varaslähtö kesään!

Viime viikosta sen verran, että Tallinnassa oli mukavaa, vaikkin laiva vähän keinui mennessä. Seisovassa pöydässä on myöskin mahdotonta syödä inhimillisesti. En muista olleeni koskaan niin täysi kuin kolmen ruokalautasellisen jälkeen ja yhden jälkiruokalautasellisen jälkeen. Kaikkia jälkiruokiahan oli tottakai pakko ottaa! Ostostelin yhden neuleen Zarasta, yhden Mohitosta, t-paidan Zarasta ja ihanaisen kesämekon Reservedistä. Olen niin huono kuvaamaan ja osa vaatteista on jo pesussa, että saatte nähdä niistä kuvia ehkä joskus... Varhaisnuortenleirillä lapset olivat jokseenkin vilkkaita, oli ihan poikki niiden parin päivän jälkeen. Toivompa, että kesällä päätyisin vähän rauhallisemmille leireille ;) Viikonloppuna kävin katsastamassa Salpausselän kisojen iltamäen, olin aivan jäässä, mutta mahtavat ilotulitukset korvasivat kärsimyksen. Viikonloppuna piirsin myös siskonpojalle synttärikortin, jossa komeili Salama McQueen. Käytin siihen kaiken taiteellisen lahjakkuuteni.

Mutta! Varsinaiseen asiaan, kukaan ei jaksa lukea näin pitkää postausta :0 Tänään ostin hyvin istuvat farkut Onlysta, multa on nimittäin hajonnut kahdet farkut lyhyen ajan sisällä. Viimeviikolla lempifarkut kului puhki, kaipaan niitä vieläkin :( En oo ees ajatellu, että ne oli mun lempivaate! Farkkujen lisäksi löysin sattumalta keltaiset conssit! Ne on ihanat <3 Makso 59 e Spirit Storesta. Oon pari viikkoo ajatellu, että ois kiva ostaa jotain keltasta vaatetta, mutta löytykin kengät, käy se niinkin. Harmi vaan, että mä en niitä vielä voi käyttää, kyllähän jotkut on menny consseissa koko talven, mutta mun varpaat sanoo stop jos yritän.

Ainiin! Ja haluun mahduttaa tänne vielä semmoisen jutun, että kävin tänään tutustumassa uuteen kuntosaliin, ihan mukavalta vaikutti. Vaan tosi erilaiselta kuin se missä ennen kävin, ehkä mä kuitenkin sopeudun. Toinen juttu on se, että mua kutkuttais ostaa skobakypärä, kun yks hyvä kaveri saa skoban ni sitte pitäs kyl olla oma kypärä :) Ihanaa kun se kevät tulee hii, tulis vaa nopeemmin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.