perjantai 23. joulukuuta 2011

aivan loistava päivä perustaa blogi

















Heissan vaan! Kirjoittelen ensimmäistä blogitekstiäni ikinä, tuntuu aika hassulta... Ainakin pelottaa etten ehdi/jaksakaan pitää tätä pystyssä tai etten saa yhtään lukijaa.
Eilen saatiin tokarit, olen tosi tyytyväinen omaani ja eilen oli muutenkin tosi hyvä päivä. Oikeastaan koko viikko on tähän mennessä ollut erittäin mukava, ei ole ollut liikaa stressiä ja alkuviikosta sain ihanan yllärin, olin voittanut Kärkkäisen arvonnassa korillisen suklaata. Kaiken lisäksi kaverini oli ilmoittanut minut kyseiseen arvontaan! :)

Tänään olen istunut aika paljon koneella, lueskelin blogeja ja roikuin facebookissa. Sitten minulle tulikin ihan hirveä hinku tehdä pipareita, joten kipaisin Lidliin ja ostin samalla kaikenlaista muutakin mitä iskä pyysi. Taikinan piti sulaa puolisen tuntia, joten sinä aikana laitettiin mun kaverin kanssa tää blogin ulkoasu kuntoon.

Pipareiden tekeminen sujui kuorrutusta lukuunottamatta hyvin. En ole varmaan koskaan onnistunut kuorrutteessa, eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta. Aika jännittäviä niistä sitten tuli, mutta syötäväksihän ne menee ;) Kohta lähden kaupunkiin pyörimään, jos vaikka löytäisin jotain hauskaa etukäteisalemyynneistä!

2 kommenttia:

Blogger Templates by Isnaini Dot Com. Powered by Blogger.